maanantai 7. marraskuuta 2011

Elokuva, millainen on hyvä leffa?

Kuudes aisti -elokuva on edelleen yksiä hienompia elokuvia joita olen nähnyt, juonikaava jättää katsojan miettimään ja odottamaan seuraavaa tapahtumaa. Tarinan päähenkilö on palkittu lasten psykologi on ottanut hoitaakseen pojan, joka kertoo näkevänsä kuolleita. Enempää en kerro koska elokuva on nähtävä!

Itsestäni paras elokuvan kaava voisi mennä näin:

>Kerrotaan missä ja milloin tapahtuu, eli miljöö.
>Elokuva lähtee etenemään ylös päin. On tärkeää ettei elokuvassa tule laskuja.
>Ensimmäinen juonenkäänne. Kaavassa selkeä nousu.
>Juonenkäänne yllättää katsojan ja pitää mielenkiinnon yllä.
>Viimeinen otos, joka on myös eräänlainen konflikti. (Niin kuin Kuudennessa aistissakin oli.)

Kuva otettu tältä sivulta.

Kun vuokraan tai ostan elokuvan niin otan huomioon:

>Arvostelut, paljon elokuva on saanut. Mutta luotan vain tiettyihin arvostelijoihin. Esim. Episodi.
>Näyttelijät, ohjaaja ja tuottaja kertoo laadusta.
>Trailereihin ei kannata luottaa, mutta ne kertovat miljööstä enemmän.
>Elokuvan takakansi tekstistä näkee mitä elokuva on voittanut, esim. Oscareita jne.
>Mutta tärkeintä on mistä itse tykkää. Jos tykkää fantasia elokuvista niin kannattaa katsoa onko se fantasia elokuva. 
>Ikärajat kertovat myös elokuvasta, jos ei halua katsoa mitään pelottavaa, ahdistavaa tai eroottista pauketta sisältävää leffaa niin ei ehkä kannata ottaa sitä K-18/K-22 elokuvaa. Ja jos taas tykkää niin pitää ehkä ne henkkarit ottaa mukaan.
>Elokuva johon voi samaistua esim. tilanteen vuoksi, voivat joko olla siksi huonoja tai siksi hyviä.

Semmosia tuli mieleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti